Ryhmät
Voit tarkistaa oman ryhmäsi tilanteen täältä kotisivulta, toimistosta tai omalta ohjaajaltasi.
Vertaistukiryhmissä sinulla on mahdollisuus antaa ja saada tukea ihmisiltä, joilla on samanlainen elämäntilanne tai samankaltaisia kokemuksia.
Vertaistukiryhmät ovat vapaamuotoisia, tavoitteellisia keskusteluryhmiä, joissa on keskimäärin 3–8 jäsentä ja joissa käsitellään ryhmäläisille yhteisiä aiheita. Joissakin ryhmissä on keskustelun lisäksi myös muuta toimintaa.
Ryhmät ovat maksuttomia ja niiden ohjaajat ovat vapaaehtoisia, jotka ovat osallistuneet yhdistyksen ryhmänohjaajien koulutukseen.
Vertaistukiryhmiä kokoontuu eri puolilla maata.
Ryhmät ovat pääsääntöisesti avoimia eli pääset mukaan menemällä paikalle ryhmän kokoontumisaikana eikä tarvita erikseen ilmoittautua. Jos ryhmän tiedoissa lukee, että ryhmä on suljettu tai kiinteä, voit kysyä ryhmän ohjaajalta tai toimistolta, voisiko ryhmään päästä mukaan.
Voit ottaa yhteyttä suoraan asuinpaikkaasi lähinnä olevan ryhmän ohjaajaan (yhteystiedot alla) tai Mieli Maasta ry:n toimistoon 050 – 441 2112 ja toimisto(at)mielimaasta.fi.
Eri puolilla Suomea kokoontuvien ryhmien lisäksi Mieli Maasta ry pitää parittomien viikkojen torstaisin klo 18.00-20.00 ryhmächatia Tukinetissä. Mukaan pääsee rekisteröitymällä, kirjautumalla ja liittymällä keskusteluun osoitteessa www.tukinet.net. Tukinetissä toimitaan anonyymisti nimimerkillä.
Etelä-Suomen alueyhteyshenkilö on Ritva Kemppainen
041 – 547 6266
ritvakemppainen50@gmail.com
ESPOO
Espoon keskus
Yhteistyössä Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry:n kanssa.
Parittomien viikkojen torstaisin klo 17.00-18.30.
Lilla Karyll, Pappilantie 7, 02770 Espoo
Ohjaaja: Maaret, tiedustelut Emy 050 310 7985
Avoin ryhmä
HELSINKI
Kontula
KE 16.00-18.00.
Stadin Yhteistötalo
Keinulaudankuja 4 C, Sisäänkäynti Kontulankaaren Apteekin ja Kierrätyskeskuksen välissä olevasta ovesta.
Ohjaaja: Amos, puh. 050-548 4181, amoslindqvist(at)gmail.com
Avoin ryhmä
Pohjois-Haaga
Yhteistyössä Tukiyhdistys Majakka ry:n kanssa
MA klo 14.00-16.00
Teuvo Pakkalan tie 1, 00400 Helsinki
Ohjaajat: Sirkka, puh. 041-4586586
Avoin ryhmä
Kinapori
MA klo 14-16
Kinaporin Palvelukeskuksen 4. krs, Fiilis-huone
Ohjaaja: Outi, puh. 040 961 2200, oheivillis(at)gmail.com
Avoin ryhmä
Pihlajamäki
SU 18.00-20.00
Pihlajamäen kirkon takkahuone
Liusketie 1, 00710 Helsinki
Ohjaaja: Päivi, puh. 0413633473, paivi.lahtivesi@gmail.com
Avoin ryhmä
Malmi
Yhteistyössä Tukiyhdistys Karvisen kanssa
MA klo 13.30-14.45
Malminraitti 19, 00700 Helsinki
Tiedustelut: Lea, p. 050 5543115
Avoin ryhmä
HYVINKÄÄ
Ryhmä jatkuu avoimena parillisten viikkojen TO klo 15-17.
Villatehdas, Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää (rappu 7 a, Villatehdas)
Ohjaajat: Seija ja Marke, tiedustelut Mieli Maasta ry:n toimistolta, puh. 050-4412112
Avoin ryhmä
JÄRVENPÄÄ
Werkkola, Kirjastokatu 4, Järvenpää.
Ryhmään voi ilmoittautua.
Ohjaaja: Satu: puh. 045-184 5700, satsa38@gmail.com
KIRKKONUMMI
TO klo 18-19
Masalan kirjasto, Puolukkamäki 7, 02430 Masala
Ohjaajana Merja, 0440 555 601 ja Ville
Avoin ryhmä
MÄNTSÄLÄ
Hyvän mielen juttutupa
Klo 10.00-11.30
16.1., 6.2., 27.2., 20.3., 10.4., 24.4. ja 8.5.2025
Ankkuri, Keskuskatu 11, 04600 Mäntsälä
Ohjaaja: Martti
Avoin ryhmä
JYVÄSKYLÄ
Vastatuulessa
TI klo 16.00-18.00
7.1., 21.1., 4.2., 18.2., 4.3., 18.3., 1.4., 15.4., 29.4. ja 13.5.2025.
Piippurannan Klubilla, Paperitehtaankatu 1, Jyväskylä
Ohjaajat: Päivi, 050-937 2379, paivieliisa56@gmail.com ja Jaana 040-213 9841, jaanamairesiren@gmail.com
Myötätuulessa
TO klo 11.00-12.30
9.1., 23.1.,6.2., 27.2., 13.3.,27.3., 10.4., 24.4., 8.5. ja 22.5.2025.
Piippurannan Klubilla. Paperitehtaankatu 1, 40100 Jyväskylä
Ohjaaja: Päivi, puh. 050-937 2379, paivieliisa56@gmail.com
KANGASALA
Kiinteä ryhmä, ryhmä tauolla.
Normaalisti kokoontumiset kuukauden ensimmäinen TI 16.30-18.00/18.30
Myllystenpohjantie 4 as 1, 36200 Kangasala
Ohjaaja: Sirkku, puh. 050-362 4602
PORI
Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry
Parittomien viikkojen MA 15.30-17.00
Hyvän Mielen Talo
Valtakatu 9, 28100 Pori
Ohjaajat: Helena ja Maija, sähköposti maija.inkeri@luukku.com
Tiedustelut: Mieli Maasta ry:n toimisto, puh. 050-441 2112
HARJAVALTA
Parillisten viikkojen TO klo 16.00-17.30.
Lisätietoja: Elina Kaunismäki (hankekoordinaattori Porin Hyvis ry), puh. 040-8320732 ja Pia Vahekoski (toiminnanjohtaja Porin Hyvis ry), puh. 040-5729431, e-mail: toiminnanjohtaja@porinhyvis.fi
TAMPERE
Tampereen Seudun Vertaiskeskuksen ryhmä
Kiinteä ryhmä, kokoontumiset kuukauden ensimmäinen torstai klo 15.00-17.00.
Mustanlahdenkatu 19 katutasossa
Ohjaaja: Sirkku puh 050-362 4602
JOENSUU
KUOPIO
Alueyhteyshenkilöt: Kati Ahtiainen, 050 490 7427,
Annemarie Hiltunen, 044 972 5125 ja Riitta Korhonen, 045 636 2017
Etäryhmä TURVAVÄLI
Kokoontumiset parittomien viikkojen KESKIVIIKKO klo 18.00-19.30
Ilmoittautuminen osoitteeseen vertsikat@gmail.com
Ohjaajat: Merja ja Mikko
Naisten avoin ryhmä TUIKE
Kokoontumiset parillisten viikkojen TIISTAI klo 11.00-13.00.
Hyvän Mielen Talo, Maaherrankatu 27, 70100 Kuopio, käynti sisäpihan puolelta.
Ohjaajat: Minna ja Päivi
Miesten avoin ryhmä SARASTUS
Kokoontumiset parillisten viikkojen TIISTAI klo 13.00-15.00.
Hyvän Mielen Talo, Maaherrankatu 27, 70100 Kuopio, käynti sisäpihan puolelta.
Ohjaajat: Ville ja Mikko
Naisten hyvän mielen vertaisryhmä MIMMIT
Kokoontumiset kevätkaudella TI klo 13.00-15.00 7.1./21.1./4.2./18.2./4.3./18.3./1.4./15.4./29.4./13.5. ja 27.5.2025.
Kansalaistoiminnankeskus Tukipilarin kokoushuone
Kirjastokatu 5 A 1, 70100 Kuopio
Ohjaajat: Riitta A. ja Annemarie H.
Tiedustelut: 044-9725125/Annemarie.
Ikäihmisten avoin ryhmä TOIVOT
Parillisten viikkojen MA klo 11.00-13.00.
Männistön Asukastalo, Lönnrothinkatu 32
Ohjaajat: Kati, puh. 050-490 7427 ja Pirjo
BRUNSSI-RYHMÄ
Männistön Asukastalo, Lönnrothinkatu 32
Ohjaaja: Kati, puh. 050-490 7427
HELAHOITO
Nuorille (n. 17v alkaen) ja aikuisille
Parillisten viikkojen KE klo 17.00-18.45.
Petosen Vapaa-aikatilat Pinarilla (kerhohuone 2. krs)
Ohjaajina: Tytti ja Jade. Lisätietoja: Tytti, puh. 050-4634565.
Avoin puheenjohtajien ryhmä
Pohjois-Savon alueen sote-järjestöjen puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille luottamuksellinen vertaistukiryhmä.
Keväällä 16.1., 27.2., 27.3., 24.4. ja 22.5.2025 TO klo 16-18.
Tukipilarin kokoontumistila, Kirjastokatu 5A1, Kuopio
Ohjaajana Raimo Tilli ja Silja Laituri, puh. 0407487160
SIILINJÄRVI
Kiinteä ryhmä VEIKKOSET
Kokoontumiset parillisten viikkojen TI klo 10-12.
Siilinjärven Virkistys, Kuilutie 3 B, 2. kerros, 71800 Siilinjärvi
Ohjaajat: Sisko, puh. 045-6362017 ja Riitta
VALTIMO
Ryhmä tauolla toistaiseksi, normaalisti naisten avoin ryhmä Ilonpisarat kokoontuu kerran kuussa srk-talolla.
Koska kokoontumisaikamme saattavat muuttua, kysy tarkemmin
ennen tuloasi Anjalta, puh. 050-345 1989.
KAJAANI
Srk-keskus, Linnankatu 12, 87100 Kajaani
Parittomien viikkojen PE 16.00-17.30.
Ohjaajat: Tuulikki ja Markku.
Tiedustelut: Mieli Maasta ry:n toimisto, puh. 050-441 2112, toimisto@mielimaasta.fi
KEMI
MUSA-RYHMÄ
Parittomien viikkojen TO klo 13.30-15.00.
Yhdessä ry:n klubitalo, Keskuspuistokatu 21, 94100 Kemi
Ohjaaja: Mika, p. 050 5262 538, yhdessary80@gmail.com
ÄIJÄ-RYHMÄ
Tiedustelut: Mika p. 050 5262 538, yhdessary80@gmail.com
KESKUSTELUKERHO
RAAHE
ITSEMYÖTÄTUNTORYHMÄ
Raahen Psyyke, Rantakatu 58.
Ohjaaja: Eila Nikula, eila.nikula@je-kone.fi, puh. 040-763 2652.
Mieli Maasta -vertaisryhmän säännöt
- luottamuksellisuus
- puhumme vain omista kokemuksistamme
- neuvoja annetaan vain kun joku niitä kaipaa
- tasavertaisuus ja yhdenvertaisuus
- jokaisella on yhtäläinen oikeus sanoa sanottavansa tulematta keskeytetyksi
- oikeus olla hiljaa
- ryhmänvetäjä on tasa-arvoinen ryhmän jäsen
- ryhmä sopii ja päättää itse toiminnastaan ja säännöistään ja kantaa yhdessä vastuun
- jokaisella on vastuu omasta elämästään
- muiden läsnäolijoiden kunnioittaminen
- päihteettömyys
- uskonto, politiikka ja seksi ovat vain ryhmän yksimielisellä päätöksellä käsiteltäviä aiheita
- kohtele muita samoin kuin haluat itse tulla kohdelluksi (käytöksen kultainen sääntö)